perjantai 28. elokuuta 2015

Decorating.


  
Rakkauteni sisustusta kohtaan kasvoi kasvamistaan viime kesänä. Hain vinkkejä lehdistä ja monilta nettisivuilta. Olin kyllästynyt entiseen sisutukseen, joka oli todella sekava ja  miten sen nyt sanoisi, mauton. Kivaa sisustusta on haettu jo pitkään, vaihdeltu huonekalujen paikkoja ja ostettu uusia silloin tällöin. Ennen koulun alkua päätin saada huoneeni vihdoin kuntoon ja niin siinä loppujen lopuksi kävikin. Muutama Mikkelin reissu, Ikeassa käynti ja pientä tuunaamista. Lopputulos on juuri sellainen kuin halusinkin. Sisutuksessa oman mieleni mukaiset värit ovat ehdottomasti vaaleita ja hillittyjä, vaikka huoneesta löytää muutamia väripilkkujakin.


Neliöhyllykkö löytyi Ikeasta, pöytälevy on tilattu yksityiseltä ja maalattu itse ja laatikosto on sekin Ikeasta. Huoneeni on aika pieni ja siihen oli vaikea kehitellä sopivaa ratkaisua. Sellainen kuitenkin löytyi kun tarpeeksi kauan suunnitteli, mielestäni kokonaisuus on hyvin onnistunut ja myös käytännöllinen.


Pyrin pitämään pöytäni aina järjestyksessä ja haluan selkeyttä päiväni ohjelmaan. Tähän auttavat treenikalenteri ja lukujärjestys, jotka ovat aina tarvittaessa näkyvillä.


Väripilkkuina huoneessani toimivat nämä ihanat tyynyt kukkakuvioilla. Tyynyliinat on ostettu sisustusliikkeistä ympäri Suomea.



Tuoli pehmusteineen löytyi  Askosta.  Olen aivan rakastunut pehmusteen tähtikuvioon, jota näkee myös pörröisessä torkkupeitossa.


Hyllyt ovat täynnä sisustuselementtejä, joita on vuosien varrella saatu lahjaksi ja ostettu muistoiksi.


Tähän loppuun vielä asiaa postauksien tekemisestä nyt ennen kirjoituksia ja koeviikkoa. Lukemisen kanssa on todella kova kiire ja opiskelu tuottaa paljon työtä päivittäin. Postauksien julkaiseminen jää siis kokonaan pois seuraaviksi 4-5 viikoksi. Ensisijaisella paikalla ovat kuitenkin kirjoitukset ja kaikki opiskelut koeviikkoa varten. Nähdään heti kirjoitusten ja koeviikon jälkeen, monien  postauksien merkeissä!

♥:lla Julia

lauantai 22. elokuuta 2015

I'm so in love with these newies.


Tulin perjantaina tänne Lappeenrantaan Henrin luokse ja tää päivä on ollut täynnä tekemistä. Aamulla klo.9:00 mulla oli kampaaja ja sitä varten heräsin jo tuntia aikaisemmin. Harvinaista joutua heräämään tuohon aikaan viikonloppuna, kun normaalisti nukun ainakin 10:00 asti. Pieni väsymys vaivasi, mutta uudet hiukset sai mut motivoitua ylös sängystä. Hiuksista tulee jossain vaiheessa kuvia kunhan kerkeän sellaisia ottamaan !
Kampaajan jälkeen lähdettiin Henrin kanssa kahdestaan kaupungille ja siellä vietettiin pari tuntia etsien mulle uutta vähän pidemmän mallista neuletta. Neuletta ei kuitenkaan löytynyt vaikka koluttiin melkein kaikki kaupat läpi. Mun neulemaku on siinä suhteessa valikoiva, että neuleen pitää pysyä nukattomana tosi pitkään. Tälläisiä neuleita on tosi harvassa, joten vinkkailkaas hyviä vaihtoehtoja! Neuletta etsiessä päädyttiin Kekäleeseen ja kun sitä ei löytynyt meinasin jo kävellä kaupasta ulos ilman minkäänlaisia ostoksia. Ted bakerin-osasto sai kuitenkin neuleostokset unohtumaan ja nyt mulla on sitten mun ihan ensimmäinen oma Ted Bakerin meikkipussi. Kiitos kuuluu kuitenkin mun ihanalle poikaystävälle, joka osti tämän maailman söpöimmän meikkipussin mulle syntymäpäivälahjaksi. (Mulla on siis syntymäpäivä syyskuun 10.päivä, mutta tämä lahja tuli hieman etukäteen.) <3



Anttilasta nappasin itselleni mukaan invisibobbleja, jotka auttaa mun hiuksia pysymään paremmassa kunnossa tästä eteenpäin. (Mulla ei siis ole aiempaa kokemusta näistä ponnareista, mutta kuuleman mukaan paljon parempia kuin normiponnarit). Aion ruveta panostamaan mun hiuksiin hieman enemmän kuin ennen ja haluan kasvattaa niitä pidemmiksi. Vaikka mun hiukset ovat pysyneet hyvässä kunnossa värjäilemisestä huolimatta niin aina voi jossain asioissa hiushuoltoa parantaa. :-)


♥:lla Julia

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Lauantai päivä kuvina



Mun lauantai päivä starttasi 9:00 aikoihin. Heräsin ja jäin aika pitkäksikin aikaa makoilemaan sänkyyn. Viikonloppu ensimmäisen todella kiireisen kouluviikon jälkeen tuntui niin mahtavalta. Olisin voinut vain makoilla ja nukkua koko päivän, mutta lauantai päivälle oli muita suunnitelmia.


Sängyssä makoillessa selasin sosiaaliset mediat läpi ja katsoin kaikki mulle tulleet viestit/ilmoitukset. Oon niin koukuttunut puhelimen käyttäjä, että tää kuuluu mun ihan joka päiväiseen elämään. Kaikki ihanat motivaatiokuvat saa mut positiiviselle mielelle heti aamusta eikä tuu vahingossakaan noustua väärällä jalalla! Kun Henrikin oli herännyt katseltiin vähän aikaa telkkaria ja mentiin sitten tekemään yhdessä aamupalaa.


Viikonloppuisin mulla on yleensä ihanan paljon aikaa ja aamulla tulee panostettua aampalaankin tuplasti enemmän kuin arkisin. Tällä kertaa tein helppoja ja nopeita kaneliomenoita, jotka olivatkin yllättävän hyvän makuisia. Surffailen netissä aktiivisesti ja etsin kaikenlaisia terveellisiä aamupalavaihtoehtoja kiireiseen arkeen ja tässä on yksi todella hyvä sellainen.


Joskus 12:00 aikohin meikkasin ja laitoin hiukset. Nykyään mulla menee huomattavasti vähemmän aikaa laittautumiseen kuin joskus ylä-aste aikoina vaikka tälläkin kertaa sain siihen kulutettua helposti 30 minuuttia. Kun naama oli hieman inhimillisemmän näköinen ja hiukset kiharalla odotimme lähtöä Mikkeliin. Minun piti hankkia itselleni uusi matematiikan kirja sillä opinto-oppaassamme oli väärä painos ja tilasin sen takia väärän kirjan.


Noh ei se nyt ihan siihen pelkkään matematiikan kirjaan jäänytkään. Yleensä shoppailen maltilla, mutta tällä kertaa löytyi tosi kivoja ja tarpeellisia juttuja. Ostoksista kerron ihan erillisessä postauksessa ensiviikolla lisää.


Mikkelissä kului aikaa muutamia tunteja. Käytiin subwayssa syömässä ja kierrettiin monet kaupat läpi. Ruokaostosten jälkeen alkoi kotimatka, kello oli silloin noin 15:00. Ja kuten kuvasta näkee auto oli ihan täynnä takapenkkiä myöten.


Lauantai oli herkuttelu päivä. Olen herkutellut varsinaisilla karkeilla tai kaupan valmisherkuilla todella vähän lähiaikoina. Karkkipussiakaan ei ole tullut ostettua yli kahteen kuukauteen. Raskaan kouluviikon kunniaksi päätin ostaa pikku pussillisen irtokarkkeja. Irtokarkkien ostaminen kuitenkin kostautui sillä niistä tuli tosi paha olo. Voin vannoa ettei karkkeja tule syötyä ollenkaan tästä eteenpäin.


Iltaan kuului myös läksyjen tekemistä ja kirjoituksiin lukemista. Kuvassa näkyy mun itse tekemä tuunattu vihko, jonka tein kyllästyttyäni tavallisiin sinikantisiin kouluvihkoihin. 


Illalla tein pienen hölkkä/kävelylenkin sillä aikaa kun Henri ajeli moottoripyörällä. Tässä myös pientä esimakua mun ostoksista. Nämä ihanat Niken lenkkarit siis löysivät uuden kodin mun luota, enkä voisi olla enempää tyytyväinen. Omasta mielestäni nää on ihan täydellisen väriset ja todella ihanan tuntuiset jalassa, unelmakengät!


Kun olin tullut lenkiltä pääsin melkein heti saunaan ja suihkuun rentoutumaan. Loppu ilta kului televisiota katsellessa ja kuvia muokatessa. Väsymys vei kuitenkin voiton 24:00 ja moni kuvista jäi vaille muokkausta. Postaus on kuitenkin vihdoin valmis, vaikka julkaiseminen venyikin tähän päivään. 

Palataan ensiviikolla ostoksien merkeissä. ♥:lla Julia

maanantai 10. elokuuta 2015

Back to business.

Ikuisuuskysymys johon mulla ei ole vieläkään varmaa vastausta. Haluanko jatkaa täällä blogin puolella vai en? Olen ainakin nyt todella innostunut ideasta ja tehnyt bannerinkin valmiiksi jos tää tästä lähtisi taas rullaamaan ja blogien julkaisusta tulisikin vain yksi osa arkea. Ne jotka seurailivat mun arkea aikaisemmin tulevat huomaamaan että kuviin ja teksteihin panostan jatkossa ainakin tuplasti enemmän, jos innostus vain jatkuu ja aikaa riittää kirjoituksien lomassa tarpeeksi.
                   Kirjoitukset lähenevät ja nostavat stressitasoa päivä päivältä yhä enemmän, mutta blogista en aio ottaa ylimääräisiä paineita. Opiskelu tulee tosiaan viemään aikaa ja tuomaan lisää haasteita, mutta koitan pitää itseni myös täälläkin päin aktiivisena.


Kirjoituksiin lukeminen ei ole ainut asia johon olen ruvennut panostamaan tällä hetkellä. Terveelliset elämäntavat ovat nousseet monien elämässä suurempaan tarkoitukseen fitnessbuumin myötä kuin koskaan ennen. Myös mun elämä on viimeisen vuoden aikana saanut vaikutteita fitnesspäiväkirjoista ja monista muista terveellisempään elämään kannustavista ohjelmista. Oon alkanut syödä terveellisempää ruokaa ja vaihtanut sen herkkusuklaalevyn niihin maapähkinävoi-banaani-riisikakkuihin. Aion saada itseni hieman sporttisempaa ja timmimpään kuntoon viimeistään kesäksi 2020! Täällä blogin puolella saa siis seurata myös sitä muutosta, jonka mun tämän hetkinen elämä kokee.


Mua puri kesän aikana sisustuskärpänen ja nyt on huone laitettu aivan uusiksi, lattiasta kattoon. Näpertelen itse uusia sisustuselementtejä ja ostelen niitä myös satunnaisesti kaupoista (varsinkin Ikeasta, joka on aivan ykkönen). Mun huoneen ja koko meidän kodin uutta ilmettä näkee kuvista ja DIY-ohjeista joita tuun postailemaan aina silloin tällöin.




Matkustelupuoli on ollut aika vähäistä mun elämässä, vaikka sitä ihan kauheasti rakastankin. Olen käynyt elämäni aikana vain Virossa, Kreikassa ja Venäjällä, mutta toivottavasti tähänkin asiaan tulee muutos.  Ensi vuonna on tarkoitus matkustaa Kanadan Vancouveriin ja siitä saa mahtavia postausideoita!
 

Kauneustuotteita ei voi mielestäni olla koskaan liikaa ja tykkään kokeilla kaikkea uutta mitä kauppoihin ikinä saapuukaan. Blogissani tulee näkemään siis myös tuotearvosteluja, joita olen itse ainakin tykännyt lukea muiden blogeista. Varsinkin hiustuotteet ovat suuri rakkauteni kohde, kuten alla olevasta kuvasta näkyy.


  
 Vaatteita, vaatteita, vaatteita. Niitä ei voi olla ikinä liikaa eihän? Tykkään käydä ostoksilla ja tuntea materialismionnellisuutta kauan halutusta vaatekappaleesta. Rivien välistä voikin jo lukea että monet ostospostaukset odottavat niiden tekemistä ja julkaisemista.
 
 
 
Tässä oli pieni infopaketti tulevista postauksista ja blogini sisällöstä. Postausideoita otan innolla vastaan vaikka niitä on jo todella suuri lista. Toivotaan että motivaatiota riittää vielä  moneksi päiväksi tämänkin päivän jälkeen.



♥:llä Julia