keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Testissä: Lindexin meikit

Halpojen meikkibrändien aika taitaa olla just nyt. Monet kaupat ottavat myyntiin uusia tuoteperheitä ja osa kaupoista jopa kehittelee omiaan. Lindex on vähän aikaa sitten (?) lanseerannut oman meikkikokoelmansa ja kiinnostuin niistä välittömästi. Vasta muutamia viikkoja sitten sain kuitenkin ensimmäisiä kappaleita hankittua testaukseen ja minulla on näistä paljon positiivista sanottavaa! 

Kertokaas kommenteissa ootteko te koskaan testailleet Lindexin meikkejä?

Lindex Mattlipcolor 7,95e sävy: 04 rose & Lindex lipliner 4,95e sävy: 02 soft pink
Aloitetaan huulituotteista. Mattahuulituotteita ennen kammonneena voin sanoa, että se kammo on nyt kaikonnut. Kuvassa näkyvä "mattahuulikiilto" nimittäin toimii, jopa paremmin kuin hyvin. Tietysti tämä(kin) tuote kaikkien muiden mattatuotteiden tavoin kaipaa ainakin minulla kerroksen huulirasvaa alleen, mutta olen todella positiivisesti yllättynyt. Kannattaa kuitenkin varoa laittamasta tätä liian paksua kerrosta, sillä silloin lopputuloksesta tulee hieman paakkuinen. Ohut tasainen kerros ja voilá! Kyseinen huulituote myös kuivaa todella nopeasti ja pysyy huulilla kohtuullisen pitkään. 

Arvosana: 8/10

Sitten siirrytään toiseen huulituotteeseen eli huultenrajauskynään. Tämäkin tuote oli todella suuri yllättäjä, sillä hinta-laatu-suhde oli tällä kynällä aivan täydellinen. Ihana koostumus: helppo levittää, pysyy huulilla kivasti ja toimii kaikin tavoin. Ehkä yksi parhaimmista huultenrajauskynistä pienellä budjetilla Elfin huultenrajauskynien lisäksi.

Arvosana 9/10

Lindex loose powder 9,95e
Kasvomeikkeinä suosin yleensä hieman laadukkaampia tuotteita ja niitä etsiessä tiedän tismalleen mitä haluan. Tästä irtopuuterista mulla on vähän ristiriitaiset fiilikset. En tiedä tykkäänkö tästä vai vihaanko tätä. Joskus tää toimii ja joskus ei. Beikkaamista ei tällä kannata ainakaan harrastaa fit me -meikkivoiteen kanssa, sillä se yhdistelmä on pelkkää kakkua, mutta siveltimellä levitettynä toimii ihan hyvin. Aika perus puuteri, hintaansa nähden voisi olla parempikin. 

Arvosana 6/10

Lindex eyeshadow 4,95e sävyissä: 04 nude ja 08 baby pink
Omistan jos jonkinlaisia luomivärejä hieman kalliimmista todella halpoihin ja nämä menevät kyllä laatunsa suhteen top kymppiin. Valitsin mukaan aika perussävyt ja tykkään näistä todella paljon. Voisin hyvinkin kuvitella ostavani näitä lisää. Kiva koostumus ja suuri plussa siitä etteivät nämä varise ollenkaan. Sävyt ovat kauniin kuultavia ja levittyvät tasaisesti. Täysin hintansa veroisia!!


Arvosana: 8,5/10

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Vinkkejä bloggaamiseen

Muistan kun todella jännittynein fiiiksin julkaisin mun ensimmäisen postauksen. Postaus kertoi minusta itsestäni ja sen julkaisemisesta alkaa olla kohta aikaa jo nelisen vuotta. Noiden kuluneen neljän vuoden aikana mulle on tullut blogimaailma tutuksi ja tästä on kehittynyt mulle aikalailla rutiini. Harrastuksesta on tullut todella iso osa elämää ja päivä menee oikeasti pilalle, jos aiemmin suunniteltua postausta ei saakkaan ulos silloin kun haluaisi. Uskon että lukijaporukastani löytyy myös niitä, jotka kenties haaveilevat blogin perustamisesta, mutta eivät ole sitä syystä tai toisesta tehneet. Nyt jaan omat vinkkini bloggaamisesta haaveilijoille! Toivottavasti tästä on hyötyä.


ULKOASU Panosta kauniiseen ja selkeään ulkoasuun. Sekavan värinen teksti ja tausta tekevät kokonaisuudesta todella levottoman. Itse suosin vaaleita sävyjä blogipohjassani ja tuon väriä sitten kuvien avulla. Fontin tulisi olla helppolukuinen ja selkeä, ei siis kannata valita mitään sen suurempia koukeroita. Jos olet koodauksen ystävä ja koneella istuminen on luonnollista niin netistä löytyy monenlaisia vinkkejä blogipohjan muokkaamiseen. Jos taas haluat päästä helpolla ja mennä sieltä missä aita on matalin, pohjia saa myös ostettua alle 20 euron hintaan. Minun pohjani on ostettu ja se löytyi täältä.

SELKEÄT KUVAT Panosta kuvien laatuun. Mä oon just sellainen blogien selailija, joka kiinnittää enemmän huomiota kuviin kuin tekstiin. Erityisesti muhun iskee hyvälaatuiset, värikkäät ja oikeasti mietityt kuvat. Bloggaamista varten kannattaa siis vähintään harkita hyvän kameran hankkimista. Toki puhelimella saa nykyään ihan hyviäkin kuvia, mutta kamera on aina kamera. 

AKTIIVISUUS Pidä yllä sopivaa postaustahtia ja ole aktiivinen muissakin sosiaalisissa medioissa blogin lisäksi. Oli postaustahti sitten kerran kuussa tai kerran viikossa, on lukijoille kivempaa seurailla blogia. Löydä siis itsellesi sopiva tahti, äläkä ota itsellesi postaamisesta ylimääräistä stressiä.


SUUNNITTELE Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Minulla kyseinen sanonta pätee kuvien suhteen. Toki myös tekstiäkin suunnittelen jonkin verran, mutta yleensä koneen avatessani paras teksti tulee juuri siltä istumalta kun kuvatkin on valmiiksi otettu. Aiheita postauksille suunnittelen jo varhain ja tämä on asia johon kannattaa oikeasti käyttää aikaa. Mieti siis kunnolla erilaisia postausaiheita, jottei blogi vain toista itseään postaus postaukselta.

VERKOSTOIDU Kuten jo aiemmin mainitsin, kannattaa olla aktiivinen somessa. Instagram, erilaiset keskustelupalstat, facebook ja monet muut sosiaaliset mediat ovat todella hyviä keinoja jakaa postauksia ja saada vierailijoita blogiin. Verkostoitumisella tarkoitan myös uusien kavereiden ja blogituttavien hankkimista. Tutustu siis ehdottomasti uusiin ihmisiin! 

INSPIROIDU Haen blogiani varten jatkuvasti inspiraatiota. Katselen kuvia Pinterestissä, selailen postauksia ja dokumentoin kiinnostavia asioita kamerallani. Kannattaa olla jatkuvasti hereillä uusien ideoiden suuhteen ja kerätä kuvia vaikka puhelimeen. 


TOP 5 VINKIT SUUREMPIIN KATSOJALUKUIHIN

Nimeä kuvat aina aiheen mukaan, tämä auttaa ihmisiä löytämään blogiisi niiden kautta.

Linkkaa postauksesi facebookin bloggaaja -ryhmiin (tai demin keskusteluihin).

Käytä hashtageja.

Kommentoi toisten postauksia

Ole persoonallinen!

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

kauneushaaste

Mun rakkaus erilaisia blogihaasteita kohtaan on noussut ajan myötä aika korkealle ja oon aina super innoissani aina kun joku keksii minut haastaa. Tällä kertaa haasteen heitti Paula blogistaan Beauty Queen. Kauneusaiheisia postauksia on tullut julkaistua jos jonkinlaisia, mutta mä nautin näiden toteuttamisesta ja voin luvata että ensiviikolla on jotain muutakin luvassa kuin pelkkää kosmetiikkaa.


Varhaisin meikkimuistosi?


Muistan todella kirkkaasti hetken kun sain ensimmäisen huulikiiltoni kuudennella luokalla. Se oli aniliininpunaista ja tuoksui aivan karkille. Rakastin sitä, se sai minut tuntemaan itseni hieman vanhemmaksi kuin mitä olin.

Mitä meikkejä löytyy käsilaukustasi?

Kannan contour -palettiani mukaan joka paikkaan, aina. Ei sillä että varsinaista tuotetta käyttäisin, mutta paletissa oleva peili on todella hyvä. Mukanani roikkuu myös päivän huulituote ja joskus jopa ripsiliima.

Lempituoksusi?

Jimmy Choo L'eau. Aivan I H A N A. Kukkaismainen ja karkkinen tuoksu.



Henkilökohtainen kauneusvinkkisi? 


Kosteuta kasvojasi tarpeeksi. Aina. Mikään ei ole yhtä tärkeää. 

Uusin kosmetiikkalöytösi?


Lindexin meikkivalikoima kokonaisuudessaan. Aiheesta on tulossa postaus, joten pysykää kuulolla! 

Ikimuistoisin virheostoksesi?


Ostin IsaDoralta parikymppiä maksavan ripsivärin (volume and curl), jota oli suuresti hypetetty. Ensimmäisellä kokeilu kerralla tuote varisi alaluomilleni ja näytin pandalta. Ei ollut hyvä kokemus, ei. Jälkeen päin uskaltauduin kokeilemaan toista ripsiväriä (volume lash styler), joka olikin sitten taivaanlahja.


Meikkivoiteella vai ilman?

Meikkivoiteella ehdottomasti. Ihoni on väri on todella epätasainen. Poskissani on punaisuutta ja alaluomissani tummuutta, eiköhän tämä kerro jo tarpeeksi.

Eyeliner vai kajal? 

Eyeliner ja ehdottomasti master presice maybellineltä. Paras tuote rajauksien tekemiseen.
Jos et oo vielä testannut niin kokeile heti!

Tuote jota ilma et tulisi toimeen?

Peitevoide. Sillä saa piiloon epäpuhtaudet, epätoivotun punaisuuden ja ihonväri tasoittuu.


Seuraavaksi haaste lähtee Sannalle blogista Pancake Palace.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Terveellistä naposteltavaa

Leffaa katsellessa, koulujuttuja tehdessä tai ihan vain tylsyyden iskiessä tuntuu tekevän mieli aina jotain hyvää. Se "joku hyvä" on aivan liian usein karkkipussi tai suklaalevy. Omakohtaisen kokemuksen kautta voin sanoa, että tähän asiaan löytyy todella monia ratkaisuja. Tulinkin inspiroituneena herkkuhimosta jakamaan tänne muutamia terveellisempiä vaihtoehtoja esimerkiksi sipsipussille. Ja mikäli postaus saavuttaa edes jonkinlaisen suosion, voisin kuvitella jakavani lisää ideoita, sillä niitä löytyy!


Pakastetut viinirypäleet ovat yksi parhaimmista makeannälän tappajista. Nää on vaan aivan tajuttoman hyviä. Laita viinirypäleet pakkaseen pariksi tunniksi ja nauti!

Proteiinipatukat tehoavat hyvin esimerkiksi suklaan himoon, mutta muista että joissain proteiinipatukoissakin on aimomäärä sokereita. Kannattaa siis vahtia myös niiden sisältöä.


Omenalohkot maapähkinävoilla, rusinoilla ja pähkinöillä. Nää on sen verran hyviä, että näitä voisi kutsua jo leivoksiksi. Todella helppo ja nopea herkku ja mikä tärkeintä terveellinen.

Proteiinikeksit, joko itsetehtyinä tai kaupasta ostettuina. Proteiinikeksit on helppo tehdä patukoista uunissa paistamalla tai sitten jos laiskuus yllättää löytyy myös hyvinvarustellun kaupan hyllyltä jonkinlaisia vaihtoehtoja.


Kurkku -, paprika -ja porkkanaviipaleet ranch dipillä. Mun all time -favorite! Tätä yhdistelmää ei petä mikään. Dipatut paprikat ovat paljon parempia kuin sipsit, joten kannattaa kokeilla! 

Pähkinäsekoitukset ovat kiva vaihtelu irtokarkkihyllylle. Tää on mun ratkaisu silloin kun karkkeihin on tosi kova himo. Jugurtilla päällystetyt pähkinät toimii!

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Ostoksia Ebaysta osa 2

Jälleen kerran on aika esitellä Ebaysta hankittuja juttuja. Tilatessa kyseisestä verkkokaupasta on ärsyttävää se, että tavarat oikeasti tipahtelevat postilaatikkoon todella hitaalla tahdilla, eikä kaikkia ostoksia täten voi saada samaan postaukseen. Odottelu olisi todella turhauttavaa, joten jaan nyt jokaisen tilaamani jutun eri postauksiin. Muutamia päiviä sitten posti toi mukanaan vanhat tutut eli nämä Real Techniquesin Bold Metals -sarjaa jäljittelevät kopiot, jotka varmasti jakavat mielipiteitä ihmisten kesken. Minulla on nämä myös "aidoissa" väreissä ja niistäkin löytyy postaus blogistani  täältä. 


Edelliset siveltimet ovat olleet minulla käytössä melkein vuoden, enkä ole koskaan aikaisemmin ollut niin tyytyväinen mihinkään siveltimiin. Omistan myös aitoja Real Techniques -merkkisiä siveltimiä, mutta verratessa näitä kaikkia keskenään ovat feikit ja aidot yhtä pehmeitä, yhtä helppoja työskennellä ja muutenkin todella samanlaisia. Hintoja verratessa siveltimet painivat kuitenkin aivan eri sarjoissa. Kun yhdellä aidolla siveltimellä on hintaa lähes 20 euroa, saa nämä feikkiversiot yhteensä alle kympillä. 

Mitä mieltä sinä olet "feikki"tuotteista, voisitko tilata kyseiset siveltimet itsellesi?


PLUSSAT:

+ Pehmeä feikkikarva

+ Lähes identtiset aitojen siveltimien kanssa

+ Halvat ja hyvät

+ Kaunis ulkomuoto

MIINUKSET:

- Todella pitkä toimitusaika

-Huonosti pakattu

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Blogiystäväkirja

Seuraavaksi on vuorossa haaste, johon minut haastoi Erin, blogista  Erin Linnea. En ole pitkään aikaan esitellyt itseäni täällä ja muutamia uusia lukijoitakin on ilmaantunut lukijalaatikkoon, joten eiköhän olisi korkea aika tehdä niin. Postaus kuvastaa hieman lapsuuden ajan ystäväkirjatyyliä ja on ideana todella hauska. Nyt haastan tämän tekemään kaikki ne, jotka eivät ole vielä tätä postausta toteuttaneet!

LEMPPARIT

Lomakohde? Kanada. Viime kesäinen matka oli unohtumaton! Postaus löytyy matkaan liittyen täältä.

Biisi? Sia -Helium. Ihana laulaja ja ihana biisi!

Leffa? Deadpool.

Sarja? Moderni perhe.

Asu? Mustat farkut, valkea pitsitoppi, klassinen musta takki, pitkät saappaat ja bling bling korvikset.

Meikkituote? Maybelline master precise rajauskynä

Hiustuote? Luxe oil hoitoaine ja shampoo

Kaupunki? Lappeenranta

Sovellus? Instagram

Instagrammaaja(t)? saijis, johannaturpeinen, katariinajulia & homevanilla


MUUTA

Mitä vaatekaapistasi löytyy? Pitsitoppeja, perusfarkkuja, klassisia takkeja ja rusettipaitoja.

Mitä pakkaat mukaan matkalle? Kaiken, tarpeellisen

Mitä teet kotona, kun kukaan ei näe? Tanssin. Sisäinen balleriinani herää aina kun musiikki soi.

Viimeisin sisustusostoksesi? Pyöreä lasimaljakko.

Ostoslistallasi tänä keväänä? Lista on loputon. Mainitaan nyt ainakin beige trenssi & keväinen hajuvesi.

Mitä laukustasi löytyy aina? Lompakko, huulituote (jota juuri sinä päivänä käytän), puhelin, laturi puhelimeen, särkylääkkeitä, allergialääkkeitä, avaimet, pikkuhousunsuojia, kuulokkeet & aurinkolasit.

Paras tapa tuhlata 50€? Ostaa vaaleanpunainen unelmahattaraprinsessaballeriinatakki.

torstai 16. maaliskuuta 2017

My day 10.03.2017

9:00 Puhelimen herätys soi ja raotan varovasti silmiäni. Auringonvaloa jo tähän aikaan?! Kevät taitaa oikeasti olla tulossa. Tsekkaan puhelimen ja kytken herätyksen pois päältä. Vastailen viesteihin ja selaan kaikki somet läpi. Käyn läpi myös uusimmat blogipostaukset ja vastailen omaan blogiin tulleisiin kommentteihin.

9:20 Nousen sängystä hitaasti, laitan puputossut jalkaan, lämpöisen aamutakin päälle ja menen pesemään hampaat. Hampaiden pesun jälkeen teen itselleni aamupalaa ja sitä syödessä katson snäppejä. Ihanaa syödä aamupalaa kun pöydällä on tuoreita kukkia, tulee jotenkin todella keväinen fiilis. Aamupalaksi oli tällä kertaa Pudix protskuvanukasta pähkinöiden kera, aivan uskomattoman hyvää!

9:30 Alan laittautua lähtöä varten sillä perjantain kunniaksi suuntaan läheiseen kaupunkiin äitini kanssa ostoksille. Tänään tehdään aika kevyt meikki vaaleilla luomiväreillä ja suoristetaan hiukset, jotka laitetaan helpolle ponnarille.

10:30 Olen valmis lähtöön ja vaihdan aamutakin päivän asuun. Asuna toimi tällä kertaa ihana bikbokin vaaleansininen off-shoulder paita, mustat farkut, pitkä klassinen takki ja mustat nahkasaappaat. Aika perus meininki. Mun päällä ei oikeastaan muuta takkia näekkään kuin Mangosta pari vuotta sitten löydettyä takkia. Pitäisi varmaan jo päivittää kokoelmaa...


11:00 Lähdemme hitaasti kävelemään keskustaan. Aurinko paistaa ja päätämme käydä paikallisessa ravintolassa syömässä ennen junaan nousua.

12:00 Nautimme hyvästä kanaruuasta ja kohta onkin jo aika lähteä kävelemään kohti juna-asemaa. 

13:35 Juna lähtee pari minuuttia myöhässä ja matka kaupunkiin kestää puolisen tuntia.

14:10 Saavumme Mikkeliin ja kiertelemme kauppoja. Tunteja vierähtää ja muutamia juttuja tarttui matkalta mukaan. Löysin omaa kämppää varten veitsisetin ja sen lisäksi itselleni vielä pari paitaa. Ginatricottiin saapuneet Skamin fanipaidat oli pakko testata ja mukaan lähti mun lemppari"hahmon" Nooran fanipaita, aivan ihana vaikka yöpaidaksi.


16:15 Kotiin lähdön aika. 

17:05 Vihdoin kotona. Puran laukut ja ostokset. Teen itselleni välipalaksi pari ruisleipää. Syömisen ohella katson uusimpia päivityksiä ja vlogeja. 

18:00 Kuvailen blogiin muutamia kuvia ja kirjoitan tekstejä valmiiksi. Kuvaamista varten valotus on hieman huono, mutta minulla on hyvä vinkki kaikille tämän ongelman kanssa painijoille! Valaiskaa haluamanne kohta keinovalolla, jossa ei ole varjostinta päällä. Eli varjostin vaikka pöytälampusta pois ja kamerasta keinovaloasetus päälle. Voilá! Ei nyt täydellinen valo, mutta parempi kuin ei mitään.

20:00 Bloggailemiseen vierähtää helposti pari tuntia ja huomaan että on aika lähteä pesulle. 

21:30 Suihkun ja saunan jälkeen käperryn huoneeseeni katselemaan näkemättömiä jaksoja seuraamistani sarjoista. Tällä hetkellä seuraan Fitness kuningatar Jilliania sekä sinkkuelämää, jonka katseleminen mun pitäisi aloittaa ihan alusta asti. Sinkkuelämää sarja on ihan hurjan hyvä ja olen koukuttunut. Aloitin sarjan katselemisen keskeltä tuotantokautta ja tämän kevään aikana on kyllä pakko aloittaa sarja aivan alusta asti.

23:00 Aika mennä nukkumaan. Tässä vaiheessa haluan sanoa kiitos, että jaksoitte pysyä mun päivässä mukana tänne loppuun asti! Ja kysyä, että mitä mieltä olitte toteutuksesta, kannattaako minun päiväni -postauksia jatkaa? Onko my day -postaukset videon muodossa parempia?

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Testissä: Essencen huulituotteet

Mulle on jostain syystä kertynyt todella paljon Essencen meikkejä, ja kaikkia niitä käyttäneenä ajattelin jakaa mielipiteitäni teille. Idea paisui kuitenkin hieman suuremmaksi kuin olin alunperin suunnitellut, sillä ajattelin aloittaa tämän postauksen myötä uuden sarjan blogissani. Testissä -nimisessä postaussarjassa testailen erilaisten halppismeikkimerkkien tuotteita ja jaan teille mielipiteitäni niistä. Miltäs kuulostaa?

Tällä kertaa aloitetaan Essencen huulituotteilla, joista mulla on niin hyvää kuin vähemmän hyvääkin sanottavaa. Meikkimerkkejä on todella huono kategorioida hyviin tai huonoihin, sillä kaikki tuotteet ovat kuitenkin "yksilöitä", mutta kyllä mä näytän vihreää valoa tälle meikkibrändille. Pidemmittä puheitta, eiköhän aloiteta!

 Essence huultenrajauskynät. Sävyt: 11 in the nude & 12 wish me a rose

Ensimmäisenä huultenrajauskynät. Pigmenttisyys ei ole näissä kynissä huippua ja saadakseen jälkeä pitää painaa hieman normaalia enemmän. Kuiville huulille nämä eivät todellakaan sovellu, sillä kosteutta ei ole pisaraakaan. Muista siis rasvata huulet kunnolla ennen käyttöä jos kyseistä tuotetta aiot meikissäsi käyttää. Hinta-laatusuhteeltaan kuitenkin ihan passeleita. Käytän todella vähän huultenrajauskyniä (ihan hävettää myöntää tämä huulipuna-addiktina), joten nämä kyllä toimivat tiukan paikan tullen.

Hinta: 1,25e

Arvosana: 6/10

Essence XXXL Shine huulikiilto, Essence XXXL longlasting huulikiilto & Essence XXXL Shine huulikiilto.
Sävyt: 04 rising star,  36 popping pink & 02 beauty-approved.

Sitten hieman huulikiiltoja. Meikkipäivinä, joina käytän luonnollista meikkiä käy erittäin hyvin kuvassa näkyvä vaaleanpunainen huulikiilto. Olen tykännyt tuotteesta, eikä minulla ole siitä sen kummempaa sanottavaa. Hieman tahmea, mutta ihan hyvä perustuote. Oikealla reunalla vastaavanlainen kiilto erivärisenä, eikä siitäkään sen kummempaa sanottavaa ole. Noh sitten siirrytään tähän kuivahuulisen viholliseen eli keskellä näkyvään mattatuotteeseen. En tiedä millä nimellä tätä pitäisi kutsua, mutta aivan kamalaa tämä on kuitenkin. Huuleni ovat jo valmiiksi erittäin kuivat, eikä tämän asettuvuutta auta yhtään se, että se näyttää joka ikisen kuivan "räyskäleen" mitä huuliltani löytyy. Tuote myös haisee aivan hirveälle, haju muistuttaa hieman vanhentunutta parfyymiä. Not good, not at all!

Huulikiillon hinta: 2,20e.  Arvosana 7,5/10

Mattatuotteen hinta: 2,90e.  Arvosana 4/10

 Essence Sheer & Shine huulipuna. Sävyt: 03 bff & 12 candy love.

Nämä huulipunat ovat yksinkertaisesti täyttä r a k k a u t t a ! Nimensä mukaisesti kiiltävät ja kosteuttavat. Erityisesti sävy 03 Bff on juuri täydellinen, kirkkaan punainen, muttei yhtään liikaa. Kuiville huulille paras huulipuna. jonka tiedän. Tuotetta ei tietääkseni saa enään monista kaupoista (korjatkaa jos olen väärässä) ja siksi laitoinkin juuri tilauksen menemään kärkkäisen verkkokaupasta. Jokaisen pennosen arvoinen tuote ja kannattaa ehdottomasti hankkia, mikäli ei tätä vielä omista. 

Hinta: 2,50e

Arvosana: 9/10

Essence mini sheer lipbalm. Sävyssä 03 chubby berry.

Viimeisenä tuote, joka oli todella suuri pettymys kaikin tavoin ja tämän tuotteen kohdalla kysyinkin itseltäni, että miksi sen edes vaivauduin ostamaan. Todella turha tuote, eikä edes näytä hyvältä huulilla. Koostumus on todella epämiellyttävä, eikä pigmenttiä löydy lainkaan. En henkilökohtaisesti tykkää edes ulkomuodosta, joten tää jää kyllä mulla käyttämättä.

Hinta: 2,50e

Arvosana: 4/10

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Trenssitakki rakkautta

Olen aina rakastanut pitkiä takkeja. Niistä tulee mulle turvallinen ja prinsessamainen olo. En tiedä johtuuko takkirakkauteni siitä, että trenssit saattavat jollain tapaa muistuttaa mekkoja vai siitä että ne ovat niin ihanan klassisia. Pukeutumistyylini on muutenkin sekoitus tyttömäisyyttä ja klassisuutta, joten takkina trenssit toimivat minulla täydellisesti. Trensseissä rakastan myös niiden muuntautumiskykyä. Takit sopivat helposti niin arkeen kuin juhlaankin ja niiden yhdistely eri vaatteiden kanssa on todella hauskaa. Tänään lähden viettämään tyttöjeniltaa pienellä kaveriporukalla ja tämä klassinen takki-ihastus on varmasti osa asuani. Pidemmittä puheitta, viettäkää kiva viikonloppu ja nauttikaa auringonpaisteesta!! Palaillaan taas ensiviikolla my day -postauksen merkeissä.





Kuvista kiitos Annu & Ida

Kerro kommenteissa omasta lempitakistasi! Millainen se on ja miten yhdistelet sitä muihin vaatteisiin?

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Mikä motivaatio?

Tällä hetkellä mulla on hyvä fiilis. Jaksan treenata vähintään neljä kertaa viikossa ja elää muutenkin terveellisesti. Vaikka fiilikset on just nyt tosi korkealla takaraivossa on kuitenkin pieni pelko siitä, että jossain vaiheessa mun innostus tätä kaikkea kohtaan lakkaa ja jään taas pariksi kuukaudeksi niin sanotusti tuleen makaamaan. Motivaation puutos on nimittäin mulle erittäin tuttua ja suurin syy siihen miksen ole koskaan saavuttanut kroppaa, josta olen aina unelmoinut.



Mistä sitä motivaatiota voisi sitten hankkia? Pelkästään kuvia katselemalla ei kilot rupea karisemaan eikä peppu timmiintymään. Sen sijaan kuvat voivat auttaa inspiroitumisessa. Pinterest ja Instagram ovat pullollaan kuvia #fitnessmotivation tagillä ja monet etsivätkin sitä kautta apua motivaation puutokseen. Myös minä olen liian moneen otteeseen sortunut tähän. Kuvien katselu toimii ja motivaatio nousee hetkellisesti, mutta ei minun motivaationi perusta ole kuitenkaan kuvat kauniista ja täydellisistä vartaloista. Vaikka kuvat saattavatkin auttaa täydellisen kropan tavoittelussa on niiden katselussa varjopuoliakin, jotka täytyy ottaa huomioon. Kuvat ovat kuvia, niiden mukana saattaa tulla myös alemmuuskompleksi siitä ettei oma vartalo ole yhtä timmi kuin niissä poseeraavilla fitnessmuikkeleilla. Ole siis varovainen asettamasta tavoitteita kuvien perusteella.


Motivoituminen lähtee itsestä. Uskon että muiden laihdutustarinoita on kiva kuulla ja niistä saa lisäboostia omaan tekemiseen, mutta ei se oma tekeminen pelkästään niistäkään lähde. Usko itseesi ja tee itsellesi selkeä suunnitelma. Käytä treenivihkoa tai merkitse ylös kalenteriin päivämääriä. Esimerkiksi minulla on tavoitteena saada kesään mennessä vedettyä muutama leuka. Se tulee olemaan vaikeaa, mutta mahdollista. Pointtini oli siis se, että kannattaa asettaa itselleen tavoitteet jotka ovat kuitenkin realistisia.


Olin joskus yläasteaikana kauhea jojoilija. Treenasin pari viikkoa, söin karkkipussin ja tunsin epäonnistuneeni kun olin sen syönyt. Tällainen tapa on aivan järkyttävä. Ei todellakaan kannata heittää kirvestä kaivoon esimerkiksi suklaapatunkan syötyään. Tuloksia ei saavuta koskaan jos antaa epäonnistumiselle liian suuren vallan. Nykyään ajattelen niin, että vaikka viikonloppuna tulisi syötyä ben&jerrys jäätelö, suklaata ja karkkia on se minulle aivan sama. Olen nauttinut elämästäni niitä syödessä ja niinhän se kuuluukin tehdä. Seuraavalla viikolla voin sitten noudattaa tarkempaa linjaa ja treenata enemmän.

Minun tulokseni eivät ole vielä huomattavia, mutta sitten kun ovat aion palkita itseni kunnolla. Olen jo päättänyt senkin millä itseni palkitsen. Tilaan netistä uudet bikinit. Raha motivoi monella tapaa. Jos ei halua itseään palkita vasta tuloksia saavutettuaan, voi tietysti motivaation nostattamiseksi ostaa itselleen vaikka uusia treenivaatteita. Tästäkin on joskus aikoinaan ollut minulle apua, mutta nykyään on aikalailla se ja sama missä vaatteissa sinne salille lähden.


Ystävät, kaverit ja perhe. Suurin tukiporukka. Tätä tukiporukkaa voi hyödyntää myös treenaillessa. Ota kaveri mukaan salille ja haastakaa toisianne. Mikään ei ole tylsempää kuin yksin treenaaminen. Salitreeneistä voi tehdä hauskoja paritreenejä ja kokeilla kuinka kaveri nousee jalkaprässillä. Tässä vaiheessa voisinkin kiittää omaa salikaveriani, oot ollut paras tsemppi!!

Huomenna jatkan tän viikon treenejä ja seuraavana olisikin vuorossa oma henkilökohtainen lemppari eli jalat ja peppu. Motivaation lisäystä en siis edes tarvitse, jalkojen treenaaminen on jo valmiiksi super kivaa. Heitetäänpäs pallo tähän loppuun teille lukijoille, mikä auttaa juuri sua motivoitumaan oli kyse sitten treenaamisesta tai vaikka lukemisesta kokeisiin?


maanantai 6. maaliskuuta 2017

Snapchat kuulumisia

Moni minua snapchatissä seuraava on varmaan huomannut, että mun mystory koostuu suurimmalta osin kahdesta eri osa-alueesta. Nämä kaksi osa-aluetta ovat ruoka ja liikunta. Olen yrittänyt aina kaikin tavoin monipuolistaa kuvavirtaa, mutta huonolla menestyksellä. Jos tapahtuu jotakin erikoista, en osaa edes välttämättä juuri sillä hetkellä kyseistä sovellusta avata. Taidan olla juuri sellainen hetkessä eläjä, enkä ota paineita somesta sen suuremmin. Silloin kun kuitenkin kuvia lisäilen olen hyvin tarkka niiden suhteen. En tiedä miksi, mutta minusta tuli lukioaikana kamala perfektionisti. Oli kyseessä ihan mikä tahansa asia, kaiken on oltava täydellistä. Tämä sama pätee myös blogin suhteen ja nyt olenkin tilailemassa uutta kameraa, koska nykyisellä kameralla otetut kuvat ovat laadultaan suorastaan huonoja. Perfektionismista joskus myöhemmin lisää, mutta pysytään kuitenkin vielä varsinaisessa aiheessa. Tässä tulevat Snapchat kuulumiset kuluneelta kuukaudelta:


Sitä rupeaa parin kuukauden salitreenien jälkeen kaipaamaan jotain muutakin liikuntaa elämäänsä, niinpä kokeilin aloittaa aamuni tanssien. Tanssitreenit ovat mulle aivan uusi juttu ja voin jo nyt todeta niiden olevan todella tehokkaita. (Tanssitreenejä löytyy Popsugarin kanavalta, jos jotakuta kiinnostaa!)
/
Alan jo hyvissä ajoin hankkia omaan kotiini tarpeellisia juttuja ja Pentikiltä on löytynyt jo muutamia suloisia keittiötarvikkeita. Kauppareissulta lähti mukaan myös hauskat Tom of Finland servetit.


Viime viikolla tuli treenattua melkeinpä joka päivä. Onneksi tän viikon voi ottaa hieman rennommin.
/
Done. Done Done.


Ihana aamu. Tätä rakastan. Puuroa ja hitaasti heräilyä pörröviltin alla.
/
Järvenjäällä luistelu kavereiden kanssa oli super hauskaa. Matkaakin tuli ihan kiitettävästi mittariin!


Iloinen kevään odottaja. + Aivan täydellinen huulipuna!
/
Lemppari benkkujenkku. R a k k a u t t a.


Vietettiin leffailtaa hyvän kaverin kanssa ja nautittiin hyvästä ruuasta. Tällaisia iltoja pitäis pitää paljon useammin. Kiitos hyvästä seurasta!
/
Oon nyt muutaman treenin ohessa kokeillut Truen bcaa juomia. Hyvältähän suurin osa näistä maistuu, mutta kofeiiniannostus on mulle aivan liian suuri. Tästä eteenpäin mennään ihan vain vedellä.

Mitä sinä juot treenin ohella / treenin jälkeen?

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Helmikuun suosikit

Helmikuussa nautin hyvästä ruuasta, kävin pulkkamäessä, arkkitehtuurin ennakkotehtävät julkaistiin, katsoin suosiossa olevan Skamin kokonaan ja päivittelin blogin instagram- käyttäjää ahkerasti. (Mikä on muuten Bemyromeoblogi)! Viime kuussa tapahtui siis vaikka mitä, mutta uskon että maaliskuusta tulee sitäkin tapahtumarikkaampi. Maaliskuusta myöhemmin lisää, mutta nyt muistellaan hetki vielä helmikuussa lemppareiksi muodostuneita juttuja!

KOSMETIIKKA


Aloitetaan kosmetiikkasuosikeista, jotka molemmat liittyvät tällä kertaa ihosta huolehtimiseen. Olen huomannut kuluvan talven aikana kärsineeni enemmän kuivasta ihosta johtuneista ongelmista kuin aiempina vuosina. Kuvassa näkyvä Lorealin SkinPerfection rasva on ollut toimiva kosteuttaja läpi talven, vaikka rasvan hajusteet ovatkin minun makuuni hieman liian voimakkaita. Kosteutuksesta toiseen tärkeään juttuun, eli ihon puhdistukseen. Sain vastikään käyttööni muutamia Dermosilin tuotteita ja olen ollut puhdistusvaahtoa käyttäessä todella hämmästynyt sen tehosta. Vain muutamat puhdistustuotteet ovat saaneet kaiken meikin pois kasvoiltani ja tämä ihmevaahto kuuluu niihin!

RUOKA


Pakkohan tänne on ruokaakin sisällyttää ja erityisesti proteiinipitoista sellaista. Pitkän tauon jälkeen uskalsin ottaa taas maapähkinävoin käyttöön ja sitä olen lisäillyt smoothieiden sekaan, banaanipannareiden- ja riisikakkujen päälle. Toimii makeanhimoon todella hyvin! Kaupan hyllylle oli ilmestynyt parisen viikkoa sitten ProPudin uutuus pirtelö. Nappasin juoman mukaan valkosuklaa-vadelma maussa ja voin kertoa että tästä tulee yksi "cheat"päivien kulutetuin tuote.

SISUSTUS


Sisustuksessa mennään koko ajan keväisempään suuntaan joten mikä olisikaan parempi tuoksukynttilä tuoksultaan kuin kukkaismainen vesimeloni. Suurta rakkautta. Suurta rakkautta on myös väri vaaleanpunainen, jota pyrin tuomaan esille pienissä yksityiskohdissa huoneessani. 

SARJAT JA LEFFAT



Sarjasuosikkia ei kauan tarvinnut miettiä. Aluksi olin todella kriittinen Skamin suhteen, mutta koukussa ollaan. Toivottavasti uusi tuotantokausi rantautuisi tänne Suomeen nopeasti!

MUSIIKKI


Lana Del Rey on ollut lempilaulajani jo vuodesta 2011, jolloin kuuntelin kyseisen artistin ensimmäisen kappaleen. Muutaman vuoden sisällä julkaistuista kappaleista viimeisin, Love, on ehdottomasti parhain ja se kannattaa käydä kuuntelemassa!