sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Helmikuun suosikit

Helmikuussa nautin hyvästä ruuasta, kävin pulkkamäessä, arkkitehtuurin ennakkotehtävät julkaistiin, katsoin suosiossa olevan Skamin kokonaan ja päivittelin blogin instagram- käyttäjää ahkerasti. (Mikä on muuten Bemyromeoblogi)! Viime kuussa tapahtui siis vaikka mitä, mutta uskon että maaliskuusta tulee sitäkin tapahtumarikkaampi. Maaliskuusta myöhemmin lisää, mutta nyt muistellaan hetki vielä helmikuussa lemppareiksi muodostuneita juttuja!

KOSMETIIKKA


Aloitetaan kosmetiikkasuosikeista, jotka molemmat liittyvät tällä kertaa ihosta huolehtimiseen. Olen huomannut kuluvan talven aikana kärsineeni enemmän kuivasta ihosta johtuneista ongelmista kuin aiempina vuosina. Kuvassa näkyvä Lorealin SkinPerfection rasva on ollut toimiva kosteuttaja läpi talven, vaikka rasvan hajusteet ovatkin minun makuuni hieman liian voimakkaita. Kosteutuksesta toiseen tärkeään juttuun, eli ihon puhdistukseen. Sain vastikään käyttööni muutamia Dermosilin tuotteita ja olen ollut puhdistusvaahtoa käyttäessä todella hämmästynyt sen tehosta. Vain muutamat puhdistustuotteet ovat saaneet kaiken meikin pois kasvoiltani ja tämä ihmevaahto kuuluu niihin!

RUOKA


Pakkohan tänne on ruokaakin sisällyttää ja erityisesti proteiinipitoista sellaista. Pitkän tauon jälkeen uskalsin ottaa taas maapähkinävoin käyttöön ja sitä olen lisäillyt smoothieiden sekaan, banaanipannareiden- ja riisikakkujen päälle. Toimii makeanhimoon todella hyvin! Kaupan hyllylle oli ilmestynyt parisen viikkoa sitten ProPudin uutuus pirtelö. Nappasin juoman mukaan valkosuklaa-vadelma maussa ja voin kertoa että tästä tulee yksi "cheat"päivien kulutetuin tuote.

SISUSTUS


Sisustuksessa mennään koko ajan keväisempään suuntaan joten mikä olisikaan parempi tuoksukynttilä tuoksultaan kuin kukkaismainen vesimeloni. Suurta rakkautta. Suurta rakkautta on myös väri vaaleanpunainen, jota pyrin tuomaan esille pienissä yksityiskohdissa huoneessani. 

SARJAT JA LEFFAT



Sarjasuosikkia ei kauan tarvinnut miettiä. Aluksi olin todella kriittinen Skamin suhteen, mutta koukussa ollaan. Toivottavasti uusi tuotantokausi rantautuisi tänne Suomeen nopeasti!

MUSIIKKI


Lana Del Rey on ollut lempilaulajani jo vuodesta 2011, jolloin kuuntelin kyseisen artistin ensimmäisen kappaleen. Muutaman vuoden sisällä julkaistuista kappaleista viimeisin, Love, on ehdottomasti parhain ja se kannattaa käydä kuuntelemassa! 

6 kommenttia :

  1. Kivoja suosikkeja ♥ Skam on kyllä tosi hyvä sarja! Itsekin koukussa siihen :'D

    millatt.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Munkin pitäisi varmaan vihdoin alkaa katsomaan tota Skamia, kun kaikki tuntuu sitä niin paljon hehkuttavan :D Kiitos myös Dermosil-vinkistä, mulla onkin just uusi putsari etsinnöissä! xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! Areenasta taitaa löytyä kaikki Suomessa näkyvillä olevat tuotantokaudet aivan ilmaiseksi. :-)
      Ihana kuulla, että postauksesta saattoi olla sulle hyötyä! ❤️

      Poista
  3. Kivoja suosikkeja! Skam on kyllä aivan ihana sarja, itsekin odotan innolla sen uutta kautta <3 Maapähkinävoi on kans tosi hyvää, sitä ei vain ole tullut pitkään aikaan ostettua... Ihana blogi, liityn lukijaksi!
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että suosikit olivat mieleesi! Mä käyn kurkkaamassa sun blogin. :-)

      Poista