keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Mikä motivaatio?

Tällä hetkellä mulla on hyvä fiilis. Jaksan treenata vähintään neljä kertaa viikossa ja elää muutenkin terveellisesti. Vaikka fiilikset on just nyt tosi korkealla takaraivossa on kuitenkin pieni pelko siitä, että jossain vaiheessa mun innostus tätä kaikkea kohtaan lakkaa ja jään taas pariksi kuukaudeksi niin sanotusti tuleen makaamaan. Motivaation puutos on nimittäin mulle erittäin tuttua ja suurin syy siihen miksen ole koskaan saavuttanut kroppaa, josta olen aina unelmoinut.



Mistä sitä motivaatiota voisi sitten hankkia? Pelkästään kuvia katselemalla ei kilot rupea karisemaan eikä peppu timmiintymään. Sen sijaan kuvat voivat auttaa inspiroitumisessa. Pinterest ja Instagram ovat pullollaan kuvia #fitnessmotivation tagillä ja monet etsivätkin sitä kautta apua motivaation puutokseen. Myös minä olen liian moneen otteeseen sortunut tähän. Kuvien katselu toimii ja motivaatio nousee hetkellisesti, mutta ei minun motivaationi perusta ole kuitenkaan kuvat kauniista ja täydellisistä vartaloista. Vaikka kuvat saattavatkin auttaa täydellisen kropan tavoittelussa on niiden katselussa varjopuoliakin, jotka täytyy ottaa huomioon. Kuvat ovat kuvia, niiden mukana saattaa tulla myös alemmuuskompleksi siitä ettei oma vartalo ole yhtä timmi kuin niissä poseeraavilla fitnessmuikkeleilla. Ole siis varovainen asettamasta tavoitteita kuvien perusteella.


Motivoituminen lähtee itsestä. Uskon että muiden laihdutustarinoita on kiva kuulla ja niistä saa lisäboostia omaan tekemiseen, mutta ei se oma tekeminen pelkästään niistäkään lähde. Usko itseesi ja tee itsellesi selkeä suunnitelma. Käytä treenivihkoa tai merkitse ylös kalenteriin päivämääriä. Esimerkiksi minulla on tavoitteena saada kesään mennessä vedettyä muutama leuka. Se tulee olemaan vaikeaa, mutta mahdollista. Pointtini oli siis se, että kannattaa asettaa itselleen tavoitteet jotka ovat kuitenkin realistisia.


Olin joskus yläasteaikana kauhea jojoilija. Treenasin pari viikkoa, söin karkkipussin ja tunsin epäonnistuneeni kun olin sen syönyt. Tällainen tapa on aivan järkyttävä. Ei todellakaan kannata heittää kirvestä kaivoon esimerkiksi suklaapatunkan syötyään. Tuloksia ei saavuta koskaan jos antaa epäonnistumiselle liian suuren vallan. Nykyään ajattelen niin, että vaikka viikonloppuna tulisi syötyä ben&jerrys jäätelö, suklaata ja karkkia on se minulle aivan sama. Olen nauttinut elämästäni niitä syödessä ja niinhän se kuuluukin tehdä. Seuraavalla viikolla voin sitten noudattaa tarkempaa linjaa ja treenata enemmän.

Minun tulokseni eivät ole vielä huomattavia, mutta sitten kun ovat aion palkita itseni kunnolla. Olen jo päättänyt senkin millä itseni palkitsen. Tilaan netistä uudet bikinit. Raha motivoi monella tapaa. Jos ei halua itseään palkita vasta tuloksia saavutettuaan, voi tietysti motivaation nostattamiseksi ostaa itselleen vaikka uusia treenivaatteita. Tästäkin on joskus aikoinaan ollut minulle apua, mutta nykyään on aikalailla se ja sama missä vaatteissa sinne salille lähden.


Ystävät, kaverit ja perhe. Suurin tukiporukka. Tätä tukiporukkaa voi hyödyntää myös treenaillessa. Ota kaveri mukaan salille ja haastakaa toisianne. Mikään ei ole tylsempää kuin yksin treenaaminen. Salitreeneistä voi tehdä hauskoja paritreenejä ja kokeilla kuinka kaveri nousee jalkaprässillä. Tässä vaiheessa voisinkin kiittää omaa salikaveriani, oot ollut paras tsemppi!!

Huomenna jatkan tän viikon treenejä ja seuraavana olisikin vuorossa oma henkilökohtainen lemppari eli jalat ja peppu. Motivaation lisäystä en siis edes tarvitse, jalkojen treenaaminen on jo valmiiksi super kivaa. Heitetäänpäs pallo tähän loppuun teille lukijoille, mikä auttaa juuri sua motivoitumaan oli kyse sitten treenaamisesta tai vaikka lukemisesta kokeisiin?


13 kommenttia :

  1. Tosi hyvin kirjoitettu ja mahtavaa, että oot onnistunut taas saamaan motivaatioo takaisin. Mä taas inhoon liikuntaa ja kuntoilua yli kaiken niin musta on vaan hämmentävää lukea näitä tekstejä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! :-)
      Ei se liikunta kaikkia varten oo ja tulee mullaki vaiheita ku ei niin jaksais, mut treenin jälkee on aina niin onnistunu fiilis ni tekee mieli jatkaa.

      Poista
  2. Tosi hyvin kirjoitettu ja mahtavaa, että oot onnistunut taas saamaan motivaatioo takaisin. Mä taas inhoon liikuntaa ja kuntoilua yli kaiken niin musta on vaan hämmentävää lukea näitä tekstejä :D

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvin kirjoitettu postaus! Itselläkin on tapana selailla noita fitnessmotivation -kuvia mutta olen yrittänyt vähentää sitä. Ei niistä nyt kuitenkaan niin kauheasti motivaatiota tule, ennemminkin alemmuuskompleksi. Treeneihin saan energiaa ihan vain siitä, että treenin jälkeen tulee hyvä olo. Kokeisiin lukiessa syön samalla jotain pientä välipalaa tai karkkia ja kyllä siinä sitten lukeminen maistuu!
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista!! Toi on kyllä ihan totta että treenin jälkeinen fiilis nostaa motivaatiota aina seuraavaakin kertaa varten. :-)

      Poista
  4. Oon varmaan miettiny viimesen kahden vuoden ajan treenaamisen aloittamista, mut en oo saanu mitään aikaseks. Se muiden täydellinen kroppa ei niinkään käy hirveästi kateeksi, mut itseäni vähän ahdistaa kun elämä tuntuu niin laiskalta muihin verrattuna. Tästä postauksesta sain muutaman idean mitkä sais mut alottamaan treenaamisen :D
    Tuo keskimmäinen kuva näyttää tosi herkulliselta!

    http://paula-beautyqueen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa vaan päättäväisesti kokeilla ja aloittaa hitaasti, jos se siitä lähtisikin edistymään. :-)
      Kiva kuulla jos postauksesta oli sulle hyötyä!! Ja kiitos kehuista! :-)

      Poista
  5. Hyvä kirjotus! Mä oon jotenkin niin laiska, että hyvä kun saan itseni kerran kuussa lenkille. Mua motivoi kuitenkin just tän tapaset postaukset ja kaikki kivat urheilu kuvat instagramissa! Kyllä sitä välillä tulee sellaisia "urheilu huumia" että tekee vaan joka päivä mieli lähteä lenkille tms. En kuitenkaan koskaan aio jättää karkkeja/herkkuja kokonaan pois, koska kyllähän elämästä pitää kuulua myös nauttia :)

    http://millatt.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Milla!! :-)
      Ihanaa että postaukseni saattoi inspiroida sinua. Elämästä kannattaakin nauttia, en mäkään koskaan pystyisi herkuista luopumaan. Sen verran paljon rakastan ruokaa, että ei ikinä!! :-D

      Poista
  6. Kiva ja jotenkin sellanen oikein motivoiva postaus! :)
    Itse en etsi kauheasti mitään motivaatiota treenaamiseen, lenkkeilen ja käyn salilla silloin kun siltä tuntuu, mutta en pode huonoa omaatuntoa siitä, jos sitä ei tule aina tehtyä. :) Yleensä kuitenkin se liikunnan tuoma hyvä olo on se juttu, joka saa lähtemään esimerkiksi juuri sinne salille. :D

    http://homeandstylebye.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! :-)
      Toi on kyllä hyvä tapa, ei treenaamisesta todellakaan tarvise ottaa ylimääräistä stressiä.
      Mulla vähän sama. Kaikkien yllämainittujen juttujen lisäksi suurin motivaatio on ehkä just se hyvä olo. Rankan treenin jälkeinen olo on ihan parasta!!

      Poista
  7. Mä motivoidun eniten omista tuloksista. Vaikka niitä tuloksia olisikin vähän, niin silti, se auttaan jaksamaan enemmän, kuin muiden tulokset ja kuvat. Ja kuulostaa erittäin tutulta tuo ylä-asteen meininki, aina olin ns. laihdutukuurilla ja ykskin pulla saattoi pilata motivaation... Ja pakko sanoa, että wow mikä blogi! Jään lukijaksi! :)

    sannialina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanasta kommentista! Oli pakko heti käydä kurkkaamassa myös sun blogi ja jäädä lukijaksi, aivan I H A N A !
      Totta omat tulokset ovat todellakin yksi asia joka auttaa jaksamaan treenaamisen tai ihan minkä tahansa parissa. :-)

      Poista